Herännäisjuhlat Kirjat Eurajoen kristillinen opisto
Seurat ja seurapuhujat Keskustelupalsta Hakemistot ja yhteystiedot

Juhlaesitelmä Eurajoen Herännäisjuhlilla 16.7.2006

Länsi-Suomen rukoilevaisuus 250 vuotta
Herännäisjuhlat 100 vuotta
Eurajoen kristillinen opisto 80 vuotta

1. Varhaisvaiheet 2. Liisa Erkintytär 3. Henrik Renqvist 4. Rukoilevaiset 5. Herätysliike 6. Juhlavuosi 2006

Länsi-Suomen Herännäisjuhlat 100 vuotta

Varhaisemman herännäisyyden piirissä alettiin varsin pian kokoontua kotiseuroihin. Myös kirkoissa järjestettiin seuroja. Rukoilevaiset joutuivat, kuten heränneetkin, käräjille luvattomista seurojen pidosta 1800-luvun alkupuolella. Sekin ajan merkki ajoiltaan. Uudelle vuosisadalle, 1900-luvulle, tultaessa rukoilevaisliike oli monin paikoin kokenut uutta voimistumista. Hyppyherätyksen johdosta tapahtunut eriseuraisuus oli seestynyt. Nyt tunnettiin tarvetta vuosittaiseen suureen yhteiseen kokoontumiseen.

Voidaan sanoa, että isien ja äitien rukoukset saivat kauniin vastauksen, kun Porin maalaiskunnan Tuorsniemessä pidettiin ensimmäiset herännäisjuhlat vuonna 1906. Herännäisjuhlat on rukoilevaisuuden hengellinen hedelmä, liikkeen ensimmäinen lapsi. Juhlien sisältö on ollut vuosikymmenien ajan hyvinkin samankaltainen. Virret, rukoukset ja puheet ovat vuorotelleet. Sunnuntaina on pidetty rippi ja ehtoolliskirkko.

Eurajoen kristillisen opiston perustaminen vuonna 1926 on lyönyt leimansa myös herännäisjuhliin. Puheissa ja rukouksissa on kannettu huolta Suomen nuorisosta.

Herännäisjuhlia on pidetty rukoilevaisalueen eri seurakunnissa. Viime vuosina ne ovat olleet heinäkuun kolmannessa viikonvaihteessa. Juhlien järjestelyistä ovat vastanneet paikallinen seurakunta, Eurajoen kristillinen opisto ja Suomen Rukoilevaisen Kansan Yhdistys r.y.(perustettu 1941). Rukoilevaisliikkeessä on koko ajan ollut hyvin vähän hallinnollisia organisaatioita. Vasta vuodesta 1941 perustettiin edellä mainittu yhdistys liikkeen organisaatioksi. Herännäisjuhlille on osallistunut vuosittain muutama tuhat sanankuulijaa.

Herännäisjuhlien sisältö

Maallikoitten osuus juhlilla on alusta lähtien ollut keskeinen. He ovat osallistuneet juhlajärjestelyjen lisäksi merkittävästi ohjelman suorittamiseen, puheitten ja rukousten pitämiseen. Juhlien veisuukirjoina ovat olleet vuoden 1701 virsikirja ja Siionin virret ja Halullisten sielujen hengelliset laulut vuodelta 1790. Vanhan käsikirjan mukainen jumalanpalvelus on pidetty vuoden 1694 kirkkokäsikirjan mukaan. Juhlilla on käytetty vuoden 1776 raamatunkäännöstä. Parin viime vuosikymmenen aikana juhlilla on voitu käyttää myös nykyisiä kirkon virallisia jumalanpalveluskirjoja.

Herännäisjuhlien hengellinen sisältö on painottunut rukoilevaisuuden keskeisiin kohtiin. Sekä maallikoitten että pappien puheissa on korostettu parannusta, uskoa ja uutta elämää. Puheissa on yleensä ollut selkeä tavoite mihin pyritään. Puheitten välissä lauletut virret ja laulut ovat yleensä sisällöltään tukemassa puhujan ajatuksia. Juhlien seurat aloitetaan ja lopetetaan rukouksella.

Usein seurojen kestäessäkin joku sanankuulijoista korottaa äänensä puheen jälkeen ja sanoo: "Käydään nyt armoa pyytämään". Rukouksia pidetään kaksi. Näitten välissä seuraväki laulaa jonkin laulun tai virren säkeistön. Yleensä jokainen rukous sisältää myös Isä meidän -rukouksen. Herännäisjuhlat, kuten muutkin seurat, päättyvät useimmiten seisaaltaan laulettuun Halullisten sielujen hengelliseen lauluun: "Jo mahtaisimme yötä ja päivääkin kiittää" (155).

Hengelliset kesäjuhlat ovat tärkeitä kokoontumisia. Monet rukoilevaiset tulevat kaukaakin näille perinteisille juhlille kokemaan hengellisen kodin yhteyttä ja saamaan elämäänsä uutta voimaa ja siunausta. Juhlilla on myös alusta lähtien muistettu lähetystyötä. Yhdet seurat on pidetty lähetystyön merkeissä ja kannettu kolehti Suomen Lähetysseuralle.

Herännäisjuhlat ovat jatkuneet vuosikymmenestä toiseen varsin samansisältöisinä. Se on merkinnyt toisaalta turvallisuutta ja kotoisuutta sille joukolle, joka tulee juhlille vuodesta toiseen, mutta toisaalta perinteinen juhla perinteisin menoin palvelee kyllä sisäpiiriläisiä, niitä jotka ovat herätysliikkeen sisällä, mutta uusia ihmisiä näin on vaikea saada mukaan. Vanhat kirjat merkitsevät myös sitä, että uusien ihmisten on vaikea niitä käyttää, koska ei ole totuttu niihin.

Eurajoen kristillinen opisto 80 vuotta

Tämänvuotisilla juhlilla on kolmaskin juhlinnan kohde, Eurajoen Kristillinen opisto. Opisto aloitti toimintansa vuonna 1926. Voidaan oikeutetusti sanoa, että opisto on rukoilevaisuuden toinen lapsi. Sen perustaminen on merkinnyt monien esirukousten täyttymistä. Opisto on perustettu "polvillaan". Paljon sitä rukoiltiin. Kirjoittajankin isoisä on ollut mukana tässä perustamistyössä. Kirjoittajan isä on ensimmäisen vuoden oppilaita.

Opiston perustaminen on ollut harvinaisen rohkea ja kaukonäköinen toimenpide herätysliikkeeltä, joka tunnetusti on ollut hyvin konservatiivinen ja uudistuksia välttävä. Tosin opiston perustaminen ja sen toiminta herätti myös arvostelua. Rukoilevaisuudessa on ollut sellaistakin mielipidettä, että kaikenlainen "maallinen" sivistäminen on pahasta. Kaikki eivät ole voineet hyväksyä koululaitostakaan. Vuosikymmenten kuluessa on ollut rukoilevaismaallikoita, jotka eivät ole voineet osallistua Eurajoen opiston toimintaan eivätkä seuroihin, koska he ovat pelänneet, että hengellisyys siellä maallistuu ja nuoret saavat vieraita vaikutteita.

Eurajoen kristillinen opisto on suorittanut tärkeää hengellistä, tiedollista, yleissivistävää ja ammattiinkin valmentavaa tehtävää vuosikymmenien ajan. Pitkään se oli lähes ainoa yleissivistävä opinahjo niille nuorille, jotka eivät hakeutuneet varsinaisesti opintielle eivätkä ammatillisiin oppilaitoksiin. Opiston on kuitenkin pitänyt seurata aikaansa ja kehittää opetuslinjojaan kulloisenkin kysynnän ja tarjonnan mukaan.

Rukoilevaisliikkeen ja opiston vuorovaikutus on ollut tärkeä molemmille osapuolille. Opistosta ja sen seuroista on monelle muodostunut hengellinen koti, jonka siunaus on kantanut elämässä eteenpäin. Itsekin olen käynyt opiston seuroissa noin viidenkymmenen vuoden ajan. Vapunaattoseurat ovat olleet merkittävä vuosittainen seuratapahtuma, johon monet ovat tulleet kauempaakin.

Lopuksi

Kolme vuosikymmentä sitten aloittelin teologian jatko-opintoja. Olin kasvanut ja elänyt rukoilevaiskodissa ja tunsin mielestäni tämän hengellisen liikkeen varsin hyvin sisältä päin. Mutta halusin tietää enemmän, mistä liikkeen teologia ja uskonelämä on syntynyt ja mistä se on saanut voimansa. Olin pappina Turun tuomiokirkkoseurakunnassa ja keskustelin esimieheni, tuomiorovasti Lauri Huovisen kanssa. Huovinen kertoi, mitä hän oli kokenut nuorena maisterina ollessaan Laitilan seurakunnassa rovasti J.E. Kallaksen apulaisena. Rukoilevainen herätysliike teki Huoviseen voimakkaan vaikutuksen. Hän kertoi eräänä yönä lukeneensa läpi rukoilevaisten laulukirjan Siionin virret ja Halullisten sielujen hengelliset laulut. Tämä kosketti syvästi ja sai aikaan hengen palon sisimmässä, Huovinen jatkoi.

Rukoilevaisliikkeen tutkimiseen minua kannusti myös silloinen arkkipiispa Martti Simojoki. Hän kyseli ja innosti monien vuosien aikana minua vielä väitöskirjavaiheessakin.

Jatko-opintojen alkuvaiheessa halusin myös haastatella eräitä vielä silloin elossa olleita rukoilevaismaallikoita. Olin sopinut haastattelusta laitilalaisen Väinö Aerilan kanssa. Mennessäni hänen kotiinsa en päässyt eteistä pitemmälle, kun Väinö Aerila liikuttunein ilmein sanoi: "Käyräs ensi kumminki armoistuimell." Yhdessä polvistuimme ja rukoilimme. Vastaanotto oli hyvin sydämellinen, vaikka tiesin, että monella rukoilevaismaallikolla saattoi olla ennakkoluuloja "tutkijoita" kohtaan. Haastattelun lopuksi kysyin Väinö Aerilalta: "Miten te näette rukoilevaisliikkeen tulevaisuuden." Hän vastasi: "Rukoilevaisuutta tarvitaan niin kauan kuin Jumala sen hyväksi näkee. Sen täytyy olla uskollinen omalle kutsumukselleen."

Mielestäni tässä onkin olennainen näkökohta, ei vain rukoilevaiselle herätysliikkeelle, vaan kaikillekin hengellisille liikkeille. Rukoilevaisuuden tulee keskittyä siihen, mikä on olennaisinta sille, sen on korostettava ensi rakkautta. Se tarkoittaa puolestaan sitä, että rukoilevaisuus on herätysliike. Julistuksella tulee olla selkeä tavoite, mihin pyritään. Toiseksi rukous on ollut kaikkein keskeisintä tässä liikkeessä koko ajan. Liisa Erkintytär oli palava rukoilija. Liikkeen historiasta voitaisiin löytää suuri joukko palavia rukoilijoita, jotka ovat vuosikymmenien ajan olleet armonpyytäjiä. Heidän uskonsa ja rukouksensa ovat kantaneet kaunista hedelmää. "Missä on paljon rukousta, siellä on paljon siunausta. Missä on vähän rukousta, siellä on vähän siunausta. Mistä rukous puuttuu, sieltä puuttuu myös siunaus."

Olisi mielestäni suuri vahinko, jos rukoilevaisliike jäisi vain perinneliikkeeksi. Silloin se museoituisi ja menettäisi kosketuksensa elävään elämään. Liikettä on voitava uudistaa, mutta uudistusten tulee tapahtua maltilla ja huolella, ettei kadoteta sitä henkeä, mikä on ollut tälle liikkeelle ominaista. Pitäisi myös koota kaikki voimat yhteen. Valitettavasti liikkeen historiassa on ollut liian paljon eriseuraisuutta. Tämänkin päivän rukoilevaisuudessa tarvittaisiin sitä nöyryyttä ja Jumalan tahtoa kyselevää mieltä, joka on ollut tunnusomaista tässä liikkeessä.

Tästä pääset takaisin Suomen rukoilevaisen kansan yhdistyksen aloitussivulle