Herännäisjuhlat Kirjat Eurajoen kristillinen opisto
Seurat ja seurapuhujat Keskustelupalsta Hakemistot ja yhteystiedot

Ruokarukous

Ensimmäinen rukous, mikä meille on opetettu, oli ruuan siunaaminen. Muistan, miten äiti ja isä sovittelivat jo pienokaisen käsiä yhteen ja yhdessä lausuttiin: "Jeesuksen nimeen nyt me menemm kauniist pöytään …" Ruokarukous oli silloin niin yleinen tapa, että harvinaisuutena pidettiin, jos joku ei käsiänsä ristinyt syömään ruvetessa. Setäni sanoi joskus, että kun hän on monenlaisissa joukoissa aterioinut ja kätensä ristinyt, on häntä siitä pilkattukin. Hän sanoi vastanneensa, että sellaisilla jotka ruokansa siunaavat, on leipää piisannut kumminkin.

Olen kuullut, että päiväkodissakin on kielletty lasten kanssa ruokaa siunaamasta. Lieneekö totta, mutta jos niin on, on se varsin surullinen ajan kuva. Tässä tulee taas mieleeni Sigfrid Sireniuksen kirjasta "Vuorilta säteilee" usein lainaamani kohta: "Maailman historian todistus viittaa siihen, että on yksi asia, jota maailman vallat ja kulttuurikaudet eivät voi kestää – pyhyydenkunnioituksen häviäminen. Kun tämä kunnioitus häviää, ihmisyys rappeutuu ja kulttuuri alkaa vajota. Siksi tämä aika suuresti tarvitsee ihmisiä, jotka kunnioittavat Pyhää."

Ruokarukouksesta puhuttaessa tulee mieleeni myös vuosikymmenien takainen muisto. Sain nuorena olla talven körttiopistossa kansankorkeakoulussa. Yhteiskunnallisen linjamme valvojana oli johtajaparin tytär, nuori terveyssisar. Hänellä oli ollut siihen aikaan harvinainen onni päästä ulkomaille. Hän oli viettänyt muutaman viikon Sveitsissä jossakin kansainvälisessä opintokeskuksessa. Siitä hän usein innokkaana kertoili. Mieleeni on lähtemättömästi jäänyt vain yksi kertomus. Hän sanoi, että siellä oli ruokasalin seinällä taulu, jossa olivat sanat: "Jokaista leipäpalaa syödessäsi muista Taivaan Jumalaa, joka on sinulle leivän antanut. Jokaista leipäpalaa syödessäsi muista lähimmäistäsi, joka tälläkin hetkellä näkee nälkää." Mahdoton ajatus, liikaa hurskastelua, ajattelin silloin. Eihän kukaan voi noin jatkuvasti ajatella. En ole noita lauseita kuitenkaan unohtanut. Paljon, paljon myöhemmin olen tälle ajatukselle löytänyt toteuttamismahdollisuuden. Liitän ruokarukoukseeni sanat: "anna tänä päivänä jokapäiväinen leipä kaikille maailman ihmisille". Näin lausuessani, muistan sekä leivän antajaa että maailman hätää ja muistan olla kiitollinen lahjoista, joita olen saanut. Uskon kuten virrentekijä: "Leipää merien taa eikö kaikille yllä? Kristityt, Isämme leivästä heille riittäisi kyllä!" Johonkin nälkäpäivään, tasauspäivään tai vastaavaan osallistuminen on näin ajatellen ymmärrettävämpää.

Elän yksinäistä vanhan ihmisen elämää, enkä paljon elämänmenosta tiedä. Toivoisin, että seurakunnat kantaisivat erikoisesti huolta lapsista ja nuorista. Näen ympärilläni lasten ja nuorten pahoinvointia ja ajattelen, miten he elämästä selviävät. Muistamme, että jokapäiväinen leipä vanhan katekismuksen mukaan sisältää kaiken, mitä ruumiin ravintoon ja tarpeisiin kuuluu. Näin ollen rukoillessamme: "Anna meille tänä päivänä meidän jokapäiväinen leipämme", voimme laajentaa näkökulmamme ja rukoilla lähimmäisillemmekin kaikkia elämän tarpeita.

Lappi 21.5.2009
Helmi Peuronpuro

Tästä pääset takaisin Suomen rukoilevaisen kansan yhdistyksen aloitussivulle