Herännäisjuhlat Kirjat Eurajoen kristillinen opisto
Seurat ja seurapuhujat Keskustelupalsta Hakemistot ja yhteystiedot

Tapani Viirros, puhe 18.8.2007 Rauman sankarihaudalla

Hyvät Rauman Patteriston vuotuiseen Veljeskokoukseen osallistuvat Veljet ja Sisaret.

"Riisu kengät jalastasi, sillä paikka, jolla seisot, on pyhää maata." Näin kehottaa Jumala meitä koko olemuksellamme koskettamaan niitä tapahtumia, jotka liittyvät koko kansakuntamme vapauteen välittömästi vaikuttaneisiin raskaisiin koetusten hetkiin.

Rauman sankarihauta on yksi niistä pyhistä paikoista, joissa me suomalaiset olemme kokeneet raskaat menetyksen ja murheen hetket. Mutta näiden kumpujen äärellä olemme myös kokeneet Jumalan kosketuksen ja hänen armonsa antaman uuden toivon viriämisen elävän kosketuksen.

Täällä on vuosikymmenien aikana äitien, puolisoiden, lasten ja ystävien sydämissä käyty taistelua uskon ja epäuskon välillä.

Täällä on lyijyn raskaana painanut sydäntä sanat: "Maasta olet sinä tullut, maaksi pitää sinun jälleen tuleman." Täällä on itkevä sydän tarttunut kuin vapisevin käsin lupaukseen: "Jeesus Kristus on sinut viimeisenä päivänä herättävä."

Lohdutuksen sanoista: "Usko on luja luottamus siihen, mitä toivotaan, ojentautumisen sen mukaan, mitä vielä ei näy", on vähitellen tihkunut uskon voimaa, joka on kasteen tavoin kostuttanut karrelle kuivunutta sielun maisemaa.

Kun tänään katsomme ympärillemme, uskomme hennosta taimesta on kasvanut vankka uskon puu, jonka oksilla rikas elämä sykkii.

Kun sinä omainen, ystävä tai vieras luet nimen graniittilaatasta, saat vastauksen siihen: Kuka on mies, jonka kummulla seisot?

Hän on juuri se mies, joka pienenä poikana juoksenteli vanhan Rauman mukulakivikaduilla. Hän on juuri hän, joka näin syksyllä aloitti koulunkäyntinsä lähikoulussa. Samoin kuin nyt parasta aikaa lapset aloittavat koulunsa.

Hän on juuri hän, joka lähti koulusta suoraan työelämään. Hän on juuri hän, joka jatkoi opintojaan täällä Raumalla tai kauempana.

Hän on juuri hän, joka tunnusti uskonsa kotikirkkonsa alttarilla rippijuhlassa, katsoen kirkastettua Kristusta kirkkonsa lasimaalauksesta. Juuri silloin hän varmaan tunsi astuneensa askeleen lähemmäksi orastavaa miehuutta.

Hän on juuri hän, joka tunsi rinnassaan "kummaa leiskuntaa", kohdatessaan nuoren neidon katseen tilanteessa, jonka Nortamo puki sanoihin: "Ol yhdes neljättä mä muistan sen ja elokuuta, kun annoit suuta, sä mulle pauhatessa aalltojen."

Hän on juuri hän, joka Rauman asemalla heilutti kättään, kun juna lähti kohti itää ja veturin savu peitti alleen silloisen Satakunnankadun risteyksen.

Hän on juuri hän, jolta odotit kirjettä "sieltä jostain".

Hän on juuri hän, joka vastauskirjeestäsi saa lukea olevansa pienen tytön tai pojan isä. Hän on juuri hän, jota äiti ja lapsi odottivat palaavaksi sieltä, missä "tulta löi taivas maa".

Hän on juuri hän, jonka valkoista arkkua seurasit juuri tälle paikalle, pienen lapsen sormet kiertyneenä oman sormesi ympärille. – Hän on juuri hän, jonka kummulle veit kukkasi ja ehkä hiljaisella äänellä sanoit sanoja, jotka kuuluvat vain sinulle ja hänelle, - vieras älköön niihin koskeko. Hän on juuri hän, jonka valokuvan ääressä sanot nyt ikääntyneenä ja harmaantuneena: Pian tapaamme rakas puoliso, pian tapaamme isä, pian tapaamme veli, pian tapaamme isoisä (pappa), pian tapaamme ystävä. Anna sen armossasi tapahtua Vapahtajamme Jeesus Kristus.

Rauman kirkon kuvarivistössä on kuva "uskon veljestämme" Danielista. Myös hän aikanaan oli kokenut sodan kauhut.

Vihollinen hyökkäsi, maata revittiin. Hän jopa joutui palvelemaan hyökkääjävaltion päämiestä. – Mutta yhdessä asiassa hän ei suostunut kompromissiin: Isänmaan rakkaudesta. Äidinmaidossa imetystä uskosta Jumalaan, joka antaa tulevaisuuden ja toivon.

Hän teki päivätyönsä palvellen isänmaatansa ja eläen isiensä uskosta, saaden itseltään Jumalalta lupauksen: "Lepää rauhassa ja nouse osaasi päivien lopussa".

Tästä pääset takaisin Suomen rukoilevaisen kansan yhdistyksen aloitussivulle