Herännäisjuhlat Kirjat Eurajoen kristillinen opisto
Seurat ja seurapuhujat Keskustelupalsta Hakemistot ja yhteystiedot

Soutajat

 

Kesäkuun 3. päivä

 

Gotthold näki muutamain merimiesten astuvan veneeseen, virran toiselle rannalle päästäkseen. Kaksi heistä tarttui airoihin ja niiden selkä oli käännetty mielittyä rantaa vastaan; mutta perämiehen silmät tähysivät lakkaamatta valkamaa; ja niin he kaikki oikein ja nopiasti perille ennättivät. Ottakaa tästä hyvä oppi, sanoi hän läsnä oleville. Tämä elämämme on sangen nopia ja ankara virta, joka wuodattakse iankaikkisuuden mereen milloinkaan ei enää sieltä palautuakseen. Tällä virralla jokainen matkustaa kutsumuksensa pienellä venoisella, joka on eteenpäin saatettava ahkeran työn airoilla. Tätä tehdessämme pitää meidän , näiden merimiesten lailla, kääntymän selin tulevalle, ja koska Jumala on perämiehenä ja ohjaa laivan sinne, kussa meille hyvä ja tarpeellinen on, niin tarvitsemme ainoastaan ahkerasti, lujasti häneen luottain, työtä tehdä, emmekä mistään muusta huolta pitää. Kyllähän me nauraisimme noita soutajoita, jos näkisimme heidän kääntäytyvän, päättäen ei taitavansa eteenpäin matkustaa, näkemättä, minne matka kulkee. Mikäpä hurjuus eikös ole se, että me huolehtimisellamme ja ajatuksillamme tahdomme käsitellä sekä tulevaiset että käsillämme olevat? Soutakaamme, tehkäämme työtä ja rukoilkaamme, mutta antakaamme myös Jumalan ohjata, siunata ja hallita. – Jumalani pysy pienessä ruuhessani, ohjaa se mielesi mukaan, minä tahdon kääntää kasvoni puoleesi ja ahkerasti työtä tehdä. Kaikki muut sinä hyvin toimitat.

 

Lähde:

GOTTHOLDIN

Johdolliset hartaushetket

eli

Rakentavaisia vertauksia

Kristian Scriverilta

Helsingissä 1862

Tästä pääset takaisin Suomen rukoilevaisen kansan yhdistyksen aloitussivulle